Meitä oli ahtautunut minun lisäkseni 300 muuta Turun Caribia areenalle. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä katsomaan U2:n keikka Helsingin olympiastadionilla 52.000 muun kanssa, mutta tällä kertaa Ultravox vei voiton. Ultravox – Return to Eden 2 oli meille konemusan 80-lukulaisille niin iso tapahtuma, että kakkaa on vieläkin pikkuisen housuissa. Ennen konserttia seisoin pienellä korokkeella, jotta näkisin lavan paremmin. Katseeni kiersi ihmisissä, enkä voinut olla huomaamatta yleisön ikäjakaumaa. Mihin katosi 30 vuotta? Enkö olekaan niin nuorekkaan näköinen kuin kuvittelen olevani? Onko 80-luvusta todellakin jo niin kauan? Muistan elävästi, kuinka Junkalantiellä Kannuksessa omassa huoneessani Ultravox toi lohtua nuoren miehenalun elämään. Tuijottaessani tumman lilaa makuuhuoneeni seinää, Midge Ure sai aikaan sen, että elämä tuntui valoisammalta ja vanhempani siedettäviltä.
Midge Ure, Billie Currie, Chris Cross ja Warren Cann heittivät ikimuistoisen keikan, joka sai varmaan Junkalantien seinän muuttumaan valkoiseksi. Röyhelökaulukset olivat vaihtuneet pikkusiistiin pikkutakkiin, kalju kiilsi siinä kohtaa missä oli hiusten paikka ja miehet olivat mainiosti vanhentuneet. Mikään näistä edellä mainituista ei vaikuttanut siihen tosiasiaan, että äijät olivat freesissä iskussa. Ei vaivannut että Billie Currie oli jokaisen biisin jälkeen etusormi pystyssä. Ei vaivannut että Midge Ure heitti kitaraa lonkalle yhden tuhat kertaa. Eivät vaivanneet miesten maneerit, sillä keikka oli aivan loistava. Mr. X loi tunnelman, jossa jopa Kraftwerk jäi toiseksi, Visions in Blue jytäsi täysillä ja Vienna on yksinkertaisuudessaan yksi universaalin komeimmista biiseistä. Valot, äänet, 80-luku, miehet ja soundi olivat yhtä.
Musiikki on muistoja ja musiikkiin liittyviä tapahtumia. On mieletöntä nähdä teiniajan idolit 30 vuoden jälkeen livenä ja huomata, että Billie Currie on melkoinen showmies. Mies otti välillä esiin viulun ja päästeli viululla kuin konsanaan Konsta Jylhä tai Lauri Tähkän Johanna Koivu, etusormi pystyssä tietenkin. Hitit seurasivat toisiaan ja meno oli hillitöntä. Ultravox – Return to Eden 2 oli yksi parhaista musiikkikokemuksista koskaan. Mies, kitara ja syna eivät kuole koskaan.
maanantai 23. elokuuta 2010
maanantai 2. elokuuta 2010
Kreeta - Tuulten armoilla 2
Kreeta – tuo tuulten pieksemä ja karun kaunis, jossa kaoottinen kaaos on alati valloillaan. Meidät toivottavat tervetulleeksi 30 miljoonaa oliivipuuta, tuuliset rannat, oliiviöljy (jonka kaikkivoipaisuus on joskus huvittavaa) ja peruutuspeileissä roikkuvat rukousnauhat. Kreeta muuttuu hitaasti, jos olleenkaan. Kylän miehet tapaavat edelleen kahviloissa, kaikkea vastustetaan ihan vain vastustamisen vuoksi ja liikennesäännöt ovat edelleen vain sääntöjä joita ei tarvitse noudattaa. Vuokraamme siis auton, tutustumme Kreetaan hieman tarkemmin ja yritämme löytää täydellisen mousakan.
päivä 1. Hotellimme sijaitsee Plataniaksen kylässä noin 300 metriä rannasta, joten oli luonnollista viettää ensimmäinen iltapäivä lähirannalla. Aallot löivät rantaan rytmikkäästi ja loma tuntui lomalta heti alkuun. Jostain syystä meiltä ei kerätty rantatuolivuokraa ja ajattelimme tämän tavan häipyneen kauaksi kaukaisuuteen. Myöhemmin kyllä saimme maksaa rantatuolivuokria, joten tämä taisi olla vuokraajan harha-askel. Illalla suunnistimme Old Village ravintolaan yläkylässä, jossa oli todella kaunis näköala alhaalle kaupunkiin. Valitettavasti näkymä oli ainut iloinen asia tässä ravintolassa, joten Old Village *, jossa yksi * tulee kauniista näköalasta. Täydellisen mousakan metsästys jatkuu edelleen.
päivä 2. Hyundai Getz on auto, jonka moottori hurisee. Huandai Getz on vuokraajan sanoja lainaten: ”you know, just a normal car, normal brakes, normal tires and normal steering wheel.” Tuon normaalimpaa autoa ei taida olla koko Kreetalla, joten ajattelimme että kiihtyvyys on myös normaalia. Ajamme National roadin viertä vanhaa valtaväylää kauniiden kylien halki kohti Vrisses kylää, jossa on maailman paras jogurtti. Kokeilkaa paikallista hunajaa ja jogurttia, ette tule pettymään. Iltapäivän vietämme Georgiopoliksen rannalla, jossa lähteistä pulppuavaa vettä sekoittuu rantaveteen. Lähdevesi on niin kylmää, että se kirpaisee jalkapohjia.
Ilta on varattu jalkapallolle: Espanja kohtaa Hollannin MM-kisojen loppuottelussa. Suuntaamme askeleemme kohti vanhaa kylää, jossa Dimitris pitää Horiatiko tavernaa. Pöytä, josta on vapaa näkökenttä otteluun, järjestyy vaivatta. Ruoka on maittavaa kreetalaista kotiruokaa, tunnelma välitön ja ottelu hieno. Kreetalainen vieraanvaraisuus näyttää parhaita puoliaan: viini talonpuolesta, laskulla ei kiirettä, talon väki liittyy seuraan ja kaikki tuntuvat olevan yhtä suurta perhettä. Horiatiko ****, Espanja – Hollanti 1 – 0.
päivä 3. Getz kohti Marathia, joka sijaitsee Suda lahden pohjukassa. Ranta on kreikkalaisten suosiossa ja todella mukava pieni idyllinen paikka. Luulimme olevamme ainoat suomalaiset, kunnes näimme ”hullut päivät” muovikassit ja kuulimme tutun kielen. Tuona päivänä tuulenvire oli kaukainen muisto, joten viilentävässä merivedessä tuli käytyä ahkeraan. Meriveden jälkeen tietenkin lisäsit aurinkorasvaa, jonka jälkeen menit meriveteen ja jonka jälkeen lisäsit aurinkorasvaa, mutta kyllä joskus on mukava vain olla lämpimässä tekemättä mitään. Vaimon mielestä loma alkoi tuntua lomalta, koska jalassa olivat Crocsit, niin kuin muillakin suomalaisilla turisteilla. Lisäksi illaksi ei oikein jaksanut meikata, koska oli lomalla. Oli siis normaalia lomatunnelmaa ja turhista hötkyilyistä luopumista, meikata ehtii kotonakin. Ilta Tartufo ravintolassa, jota tutut olivat suositelleet. Ravintolan ruoka todella maittavaa, mutta yleisilme liian steriili ja tarjoilijat liian kiireisiä. Tartufo ***, josta kaikki kolme *** maittavasta ruuasta.
päivä 4. Edellisellä lomareissulla ihastuimme länsirannikolla oleviin Falasarnan rantoihin. Ihan kuten Marathissa näiltä rannoilta ei onneksi löydy englantilaisia turisteja, jotka pilaisivat tökeröllä käytöksellään myös muiden lomailun, vaan lähinnä kreikkalaisia turisteja. Onneksemme tuulet olivat lännestä ja huikeat aallot löivät rantaan. Meressä pulikointi aallokossa on aivan toista kuin Vaasalandian aaltokoneessa. Täällä housut täyttyvät hiekasta ja muutamaan otteeseen aallot heittivät meidät rantaan asti. Illallisen söimme Horiatikon naapurissa, tavernassa nimeltä Roka***. *** on perussetti: ihan maukas kotiruoka ja palvelu asiallista.
päivä 5. Aikainen herätys aamulla ja meitä kutsui vienolla äänellään Imbrosin rotko. Halusimme nähdä Kreetan jylhiä maisemia, emmekä viettää vaellusta tuhannen muun turistin kanssa Samariassa. Kaiken kaikkiaan patikointi kesti noin 2 tuntia reippaalla kävelyvauhdilla, kengät kannattaa olla hyvät, sillä maasto on todella kivikkoista. Noin puolessa välissä on mainio vesipullojen täyttöpaikka ja ambulanssi. Ambulanssin virkaa hoitaa harmaan komea aasi, joka on varmasti paras kulkuväline tämmöiseen maastoon. Rotkon reitti on noin 7 kilometriä pitkä ja aina välillä perhoset pölähtävät kauniisti kulkijoiden ohitse. Reitti päättyy Komitadesin kylään, josta saat taksin takaisin omalle autollesi. Taksikyytiä varten kannattaa varata paljon käsivoimia tai ainakin vähintään nahkahanskat. Taksin virkaa toimittaa avolava Toyota, jonka lavalle on rakennettu istuimet ja alumiiniset kehikot. Käsivoimilla saat pidettyä itsesi kyydissä, sillä tämä taksikuski ei paljon höllää kurveissa, nahkahanskat auttavat saamaan pitävän otteen. Jos ehdit kaikelta pelkäämiseltä kyydissä katsella maisemia, niin ne ovat upeat. Retken jälkeen rempseää päälle ja illallinen Platanos*** ravintolassa, jossa kaikki toimi perinteisen hyvin. Asia ruoka ja asia palvelu.
päivä 6. Tätä päivää odotimme. Jokaisen ihmisen on edes kerran elämässään ajettava Kreetan vuoristojen yli etelärannikolle ja Elafoniksen rannoille. Paikka on sanoinkuvaamattoman kaunis. Turkoosi vesi, vitivalkoinen hiekka ja kirpeän kylmä vesi. Rannalla tuulee ja olo on kaikkea muuta kuin tukala. On neliökilometreittäin kahlattavaa vettä, johon on mukava välillä pulahtaa. Tätä paikkaa ei voi kylliksi kehua, sanat loppuvat. Käykää hyvät ihmiset täällä ja nauttikaa luonnon kauneudesta!
Saimme paikallisilta vinkin Stalos kylässä sijaitsevasta tavernasta, jota pitää yliopiston professori poikansa kanssa. Mathias **** taverna ansaitsee kehunsa. Mathiaksen vaimo kasvattaa kaiken tavernassa tarjottavan ruuan paitsi lihan asuntonsa takapihalla. Kävimme katsomassa kurkku-, tomaatti- ja oliiviviljelmiä terassilta ja saimme oppitunnin oliiviöljyn käytöstä. Meitä kädestä pitäen neuvottiin, kuinka vaaleaa kovakuorista leipää kuuluu syödä: aluksi noin desi oliiviöljyä leivälle, puristetaan ja lisätään toinen desi oliiviöljyä ja lopuksi kourallinen suolaa. Sitten leipää ääntä kohti ja kannattaa unohtaa terveydenhoitajan vinkit mahdollisesta nousevasta kolesterolista. Mahtava maku! Tavernaa voimme suositella lämpimästi ja kylässä näytti olevan myös muita mukavan näköisiä paikkoja.
päivä 7. Falasarna on vain tunnin ajomatkan päässä hotellistamme, joten päätimme viettää viimeisen päivän länsirannikolla. Meillä kävi hieman huono tuuri, sillä tuuli oli tiistain jälkeen kääntynyt lännestä etelään ja rannalla oli pienoinen hiekkamyrsky. Tuuli niin lujaa, että hiekka tuntui neulanpistoilta iholla ja mahtavat aallot jäivät tällä kertaa näkemättä ja kokematta. Pienistä asioista on turha valittaa ja iltapäivä sujui leppoisasti välillä piikkihoitoa ottaen. Illalla teimme perinteisen virheen ja päätimme valita ruokapaikan umpimähkään pääkadun varrelta. Therion taverna ei ansaitse yhtään tähteä, sillä siellä kaikki oli ala-arvoista. Tällaiset ”ravintolat” pitäisi sijoittaa sellaiseen paikkaan mihin aurinko ei paista.
Kreetaa voi hyvällä omallatunnolla suositella. Tuuli tekee ilmastosta siedettävän ja edes 35 astetta ei tunnu pahalta. Useat hienot rannat ja pääsääntöisesti ystävällinen palvelu saa hyvälle mielelle. Jokainen hakee omalta lomaltaan omia elämyksiä, meille vuokra-auto ja vapaa kulku ovat välttämättömyys. Toiset löytävät lomansa loikoilemalla hotellin uima-altaalla ja höpöttämällä toisten suomalaisten kanssa. Uskomme, että Kreetalta jokainen lomailija löytää omansa.
päivä 1. Hotellimme sijaitsee Plataniaksen kylässä noin 300 metriä rannasta, joten oli luonnollista viettää ensimmäinen iltapäivä lähirannalla. Aallot löivät rantaan rytmikkäästi ja loma tuntui lomalta heti alkuun. Jostain syystä meiltä ei kerätty rantatuolivuokraa ja ajattelimme tämän tavan häipyneen kauaksi kaukaisuuteen. Myöhemmin kyllä saimme maksaa rantatuolivuokria, joten tämä taisi olla vuokraajan harha-askel. Illalla suunnistimme Old Village ravintolaan yläkylässä, jossa oli todella kaunis näköala alhaalle kaupunkiin. Valitettavasti näkymä oli ainut iloinen asia tässä ravintolassa, joten Old Village *, jossa yksi * tulee kauniista näköalasta. Täydellisen mousakan metsästys jatkuu edelleen.
päivä 2. Hyundai Getz on auto, jonka moottori hurisee. Huandai Getz on vuokraajan sanoja lainaten: ”you know, just a normal car, normal brakes, normal tires and normal steering wheel.” Tuon normaalimpaa autoa ei taida olla koko Kreetalla, joten ajattelimme että kiihtyvyys on myös normaalia. Ajamme National roadin viertä vanhaa valtaväylää kauniiden kylien halki kohti Vrisses kylää, jossa on maailman paras jogurtti. Kokeilkaa paikallista hunajaa ja jogurttia, ette tule pettymään. Iltapäivän vietämme Georgiopoliksen rannalla, jossa lähteistä pulppuavaa vettä sekoittuu rantaveteen. Lähdevesi on niin kylmää, että se kirpaisee jalkapohjia.
Ilta on varattu jalkapallolle: Espanja kohtaa Hollannin MM-kisojen loppuottelussa. Suuntaamme askeleemme kohti vanhaa kylää, jossa Dimitris pitää Horiatiko tavernaa. Pöytä, josta on vapaa näkökenttä otteluun, järjestyy vaivatta. Ruoka on maittavaa kreetalaista kotiruokaa, tunnelma välitön ja ottelu hieno. Kreetalainen vieraanvaraisuus näyttää parhaita puoliaan: viini talonpuolesta, laskulla ei kiirettä, talon väki liittyy seuraan ja kaikki tuntuvat olevan yhtä suurta perhettä. Horiatiko ****, Espanja – Hollanti 1 – 0.
päivä 3. Getz kohti Marathia, joka sijaitsee Suda lahden pohjukassa. Ranta on kreikkalaisten suosiossa ja todella mukava pieni idyllinen paikka. Luulimme olevamme ainoat suomalaiset, kunnes näimme ”hullut päivät” muovikassit ja kuulimme tutun kielen. Tuona päivänä tuulenvire oli kaukainen muisto, joten viilentävässä merivedessä tuli käytyä ahkeraan. Meriveden jälkeen tietenkin lisäsit aurinkorasvaa, jonka jälkeen menit meriveteen ja jonka jälkeen lisäsit aurinkorasvaa, mutta kyllä joskus on mukava vain olla lämpimässä tekemättä mitään. Vaimon mielestä loma alkoi tuntua lomalta, koska jalassa olivat Crocsit, niin kuin muillakin suomalaisilla turisteilla. Lisäksi illaksi ei oikein jaksanut meikata, koska oli lomalla. Oli siis normaalia lomatunnelmaa ja turhista hötkyilyistä luopumista, meikata ehtii kotonakin. Ilta Tartufo ravintolassa, jota tutut olivat suositelleet. Ravintolan ruoka todella maittavaa, mutta yleisilme liian steriili ja tarjoilijat liian kiireisiä. Tartufo ***, josta kaikki kolme *** maittavasta ruuasta.
päivä 4. Edellisellä lomareissulla ihastuimme länsirannikolla oleviin Falasarnan rantoihin. Ihan kuten Marathissa näiltä rannoilta ei onneksi löydy englantilaisia turisteja, jotka pilaisivat tökeröllä käytöksellään myös muiden lomailun, vaan lähinnä kreikkalaisia turisteja. Onneksemme tuulet olivat lännestä ja huikeat aallot löivät rantaan. Meressä pulikointi aallokossa on aivan toista kuin Vaasalandian aaltokoneessa. Täällä housut täyttyvät hiekasta ja muutamaan otteeseen aallot heittivät meidät rantaan asti. Illallisen söimme Horiatikon naapurissa, tavernassa nimeltä Roka***. *** on perussetti: ihan maukas kotiruoka ja palvelu asiallista.
päivä 5. Aikainen herätys aamulla ja meitä kutsui vienolla äänellään Imbrosin rotko. Halusimme nähdä Kreetan jylhiä maisemia, emmekä viettää vaellusta tuhannen muun turistin kanssa Samariassa. Kaiken kaikkiaan patikointi kesti noin 2 tuntia reippaalla kävelyvauhdilla, kengät kannattaa olla hyvät, sillä maasto on todella kivikkoista. Noin puolessa välissä on mainio vesipullojen täyttöpaikka ja ambulanssi. Ambulanssin virkaa hoitaa harmaan komea aasi, joka on varmasti paras kulkuväline tämmöiseen maastoon. Rotkon reitti on noin 7 kilometriä pitkä ja aina välillä perhoset pölähtävät kauniisti kulkijoiden ohitse. Reitti päättyy Komitadesin kylään, josta saat taksin takaisin omalle autollesi. Taksikyytiä varten kannattaa varata paljon käsivoimia tai ainakin vähintään nahkahanskat. Taksin virkaa toimittaa avolava Toyota, jonka lavalle on rakennettu istuimet ja alumiiniset kehikot. Käsivoimilla saat pidettyä itsesi kyydissä, sillä tämä taksikuski ei paljon höllää kurveissa, nahkahanskat auttavat saamaan pitävän otteen. Jos ehdit kaikelta pelkäämiseltä kyydissä katsella maisemia, niin ne ovat upeat. Retken jälkeen rempseää päälle ja illallinen Platanos*** ravintolassa, jossa kaikki toimi perinteisen hyvin. Asia ruoka ja asia palvelu.
päivä 6. Tätä päivää odotimme. Jokaisen ihmisen on edes kerran elämässään ajettava Kreetan vuoristojen yli etelärannikolle ja Elafoniksen rannoille. Paikka on sanoinkuvaamattoman kaunis. Turkoosi vesi, vitivalkoinen hiekka ja kirpeän kylmä vesi. Rannalla tuulee ja olo on kaikkea muuta kuin tukala. On neliökilometreittäin kahlattavaa vettä, johon on mukava välillä pulahtaa. Tätä paikkaa ei voi kylliksi kehua, sanat loppuvat. Käykää hyvät ihmiset täällä ja nauttikaa luonnon kauneudesta!
Saimme paikallisilta vinkin Stalos kylässä sijaitsevasta tavernasta, jota pitää yliopiston professori poikansa kanssa. Mathias **** taverna ansaitsee kehunsa. Mathiaksen vaimo kasvattaa kaiken tavernassa tarjottavan ruuan paitsi lihan asuntonsa takapihalla. Kävimme katsomassa kurkku-, tomaatti- ja oliiviviljelmiä terassilta ja saimme oppitunnin oliiviöljyn käytöstä. Meitä kädestä pitäen neuvottiin, kuinka vaaleaa kovakuorista leipää kuuluu syödä: aluksi noin desi oliiviöljyä leivälle, puristetaan ja lisätään toinen desi oliiviöljyä ja lopuksi kourallinen suolaa. Sitten leipää ääntä kohti ja kannattaa unohtaa terveydenhoitajan vinkit mahdollisesta nousevasta kolesterolista. Mahtava maku! Tavernaa voimme suositella lämpimästi ja kylässä näytti olevan myös muita mukavan näköisiä paikkoja.
päivä 7. Falasarna on vain tunnin ajomatkan päässä hotellistamme, joten päätimme viettää viimeisen päivän länsirannikolla. Meillä kävi hieman huono tuuri, sillä tuuli oli tiistain jälkeen kääntynyt lännestä etelään ja rannalla oli pienoinen hiekkamyrsky. Tuuli niin lujaa, että hiekka tuntui neulanpistoilta iholla ja mahtavat aallot jäivät tällä kertaa näkemättä ja kokematta. Pienistä asioista on turha valittaa ja iltapäivä sujui leppoisasti välillä piikkihoitoa ottaen. Illalla teimme perinteisen virheen ja päätimme valita ruokapaikan umpimähkään pääkadun varrelta. Therion taverna ei ansaitse yhtään tähteä, sillä siellä kaikki oli ala-arvoista. Tällaiset ”ravintolat” pitäisi sijoittaa sellaiseen paikkaan mihin aurinko ei paista.
Kreetaa voi hyvällä omallatunnolla suositella. Tuuli tekee ilmastosta siedettävän ja edes 35 astetta ei tunnu pahalta. Useat hienot rannat ja pääsääntöisesti ystävällinen palvelu saa hyvälle mielelle. Jokainen hakee omalta lomaltaan omia elämyksiä, meille vuokra-auto ja vapaa kulku ovat välttämättömyys. Toiset löytävät lomansa loikoilemalla hotellin uima-altaalla ja höpöttämällä toisten suomalaisten kanssa. Uskomme, että Kreetalta jokainen lomailija löytää omansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
