Olen kokeillut vaikka minkälaisia piparkakku ohjeita, mutta nyt löytyi se oikea. Kauneus on katsojan silmissä, mutta jos pidät mureista, paksuista ja sopivan joululta maistuvista pipareista, niin allaoleva ohje on sinun. Ohjeen mukaan valmistettaessa saat aikaan 5 pellillistä joulun herkkuja.
Seijan paremmat pepparit
400 g voita (oikeaa, mieluiten Toholammin meijerin)
4 dl sokeria
3 munaa
11 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
1 pussi piparkakkumaustetta (valmis sekoitus)
1 dl siirappia
3 tl soodaa
Vatkaa voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi, vatkainta kannattaa surrata kauan, jotta vaahto on todella valkoista. Lisää munat yksitellen, huomio yksitellen, jotta vaahdon rakenne säilyy. Seuraaksi siirappi, jonka sekaan on sekoitettu sooda. Viimeiseksi kuivat aineet sekoitettuna. Paista 220 astetta 10 minuuttia. Piparit kannattaa kaulita paksuksi, eikä sellaisiksi paperinohuiksi.
Tässä ohjeessa on myös se hyvä puoli, että taikinan tarvitsee vetäytyä vain 2 tuntia jääkaapissa, joten kaikille teille kiireisille ihmisille tämä ohje sopii kuin heinähanko olkikasaan. Ja muistakaa: joulun tunnelma syntyy hätäilystä, stressistä, kaikkien nurkkien siivouksesta ja lähimmäisille tiuskimisesta. Rauhaisaa joulun odotusta peppareiden tuoksussa!
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Maailman parhaat piparit
Tunnisteet:
joulu,
maailman parhaat piparit,
piparit,
piparkakut,
toholampi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti